Tuesday, February 26, 2013

Vanha huivisuosikkini.

Olen jo pari kertaa aiemmin neulonut Sagittarian ja nyt tein sen taas! Huivi meni lahjaksi ystävälle, monta vuotta tätä oli tarkoitus lahjaksi hänelle tehdäkin :) Tää on niitä neuleita, joissa kestää. Telkkaria kun ei pysty seuraamaan ajatuksella tai sitten neulominen ei jännän ohjelman tullessa ota sujuakseen. Ja kun sen viimein saa valmiiksi, ei millään saa aikaiseksi pingottaa, koska se on niin "suuri" projekti. Todellisuudessa siinä ei mene aikaa kuin joku vaivainen vartti. Joskus sekin vain on liikaa...




Näitä huiveja on aina ihan mahdottoman vaikea kuvata. Ei tuo vajaa kaksi vuotiaskaan osaa vielä kameraa käyttää, joten ei voi sitäkään töihin pistää. Joten huonossa valossa, keittiön pöydällä saanee jälleen kelvata. Lankana Floricaa ja isohkot (8mm?) puikot.

Ettei elämä olisi liian tylsää pelkkine neulomuksineen, tuli neulomisen lomassa myös ommeltua. Yhtenä iltana kaavat, toisena (monta päivää välissä) ompelu. Pimulle perus collari ja legginsit suurinpiirtein omalla kaavalla.


Friday, February 22, 2013

Jotain uutta.

Neuloin pienen haalarin, oikeastaan ihan vain varastoon odottelemaan saajaansa (koko 62 jos oikein muistan), kun se siskonkin uusi vauva oli nyt tyttö niin ei tämä väri sille sovi. Noita pikkusia kuitenkin sikiää aina välillä jokatoisella tutulla niin on tälle kyllä saaja joku päivä :) Ohje löytyy SK 9/2012 lehdestä, lankana käytin Ticoa (lankaa meni yksi kerä valkoista ja sinikirjavaa hieman vähemmän). Siitä on noin kymmenen vuotta kun olen viimeksi neulonut hupun, joten tämä oli pitkästä aikaa mukavaa uutta, toinen huppu ikinä! Ainut mikä mua näissä monissa haalariohjeissa harmittaa, on se, että ohjeet on AINA tehty ohuille langoille. Nalle / Wool ois myös hyvää lankaa muksun haalariin. Mä myös AINA lisään hieman extra pituutta hihoihin ja lahkeisiin.


Novitan sukkalehdestä tuli neulottua kahdet sukat. Harmaat nappi-sukat ja konttineule-sukat. Kummassakin jotain uutta näissäkin! Konttineuletta olen kerran aiemmin, yli kymmenen vuotta sitten, kokeillut. Värivalinta olisi pitänyt olla musta-pinkki, mutta mustaa ei löytynytkään varastosta inspiraation iskiessä, joten käytin sitä mitä oli. Toisaalta sukat oli perusmallia, vartta lukuunottamatta, joten tällä kertaa sukan neulominen oli pakkopullaa kun varsi oli valmis. Harmaissa sukissa palmikon neulomisessakin oli pientä uutta kun silmukka määrät vaihtuivat kesken matkaa ja ainaoikein-kantapää oli hauska uusi juttu myös!





Harmaat sukat menivät ystävälle synttärilahjaksi. Napit on kollattu omasta varastosta ja siksi eriparia :) Toisaalta näyttää hauskemmaltakin kun ei kaikki ole niin symmetristä.

Monday, February 11, 2013

Pikainen välityö.

Pikaisesti piti jotakin saada telkkaria katsellessa puikoille. Uusimmasta Novita-lehdestä lyötyi kivat sukat siksak-reunoilla. Semmoset siis piti tehdä. Koko vain on 30, meidän pimulle vielä aivan liian suuret eikä kukaan tyttö tuttavapiirissäkään omaa tuon koon jalkoja... onko meillä ees tyttöjä tuttavapiirissä...? Kaikki taitaa olla poikia :) Nämä myyn eteenpäin, tai sitten säästän muutaman vuoden vaatehuoneen perällä kunnes pimun jalka kasvaa vielä monta kokoa!


Neuloin samalla silmukkamäärällä vielä toisetkin 30 koon sukat, kun sitä töllöä piti vieläkin töllöttää! Ihan perus raitaa ja mallia nämä toiset.


Seuraavaksi taitaa olla ompelun vuoro. Jonossa ois pari projektia, jotka pitäisi ja olisi kiva saada tehtyä!

Saturday, February 09, 2013

Liilana lahjana.

Siskon kuukauden ikäisen tyttären ristiäislahjaa varten etsin kuumeisesti liilaa trikoota, tai melkein mitä tahansa liilaa kangasta. Omasta varastosta löytyi vain pari pientä palaa perus puuvillaa, hassun sävyistä liilaa resoria ja sepä oli se omasta suuresta valikoimasta kankaita liilana. Trikoota lähdin metsästämään Eurokankaasta eikä löytynyt yhtään liilaa lähelläkään olevaa trikoota. Palapuolelta löysin palan kunnon liilaa fleeceä, joka tietysti lähti matkaan. Vihdoin ja viimein, viimetipassa tietenkin, löytyi sopiva pala liilaa tähtitrikoota netin kirppareilta, ja sain tehtyä sen mitä oli vähintäänkin alunperin tarkoitus.


Ruokalaput on tehty omalla kaavalla (kokona kiinteiden aloitusaika), ainoalla liilalla mitä itseltäni löytyi. Kanttikin on liilaa ja omasta varastosta löytynyt, sävy nyt ei ole mitä oikein, mutta liilaa se kumminkin on (sävy sopi kuitenkin yllättävän hyvin)! Pupun kaava on kulkeutunut äidiltäni itselleni. Äidin tekemä pupu onkin vielä itselläni tallessa. Fleecehaalari on myös omaa kaavoitusta ja koon pitäisi olla ensi loppukesäksi/alkusyksyksi sopiva (74). Tähtitrikoosta tein osittain omalla kaavalla kypäräpipan tuplakankaasta (vuorina isoveljen vanha t-paita) tälle keväälle sopivana 62 kokoisena.

Yksi parhaista lahjoista mitä olen ikinä tehnyt tai antanut. Kypäräpipa on mielestäni yksi tärkeimmistä asusteista pienelle lapselle suojaten kaulaa ja korvia kunnolla, ja tietysti tuplakankaisena. Nää kypäräpipat ei tuppaa pyörimään päässä kuten kaikki muut pipat yleensä pyörii!

Oman lapsen myötä on tullut huomattua kuinka hakee lapselleen värejä ja tyyliä joista itse tykkää! Vielä kun lapsen voi pukea juuri niin kuin itse tykkää, on hyvä käyttää tuota mahdollisuutta hyväksi. Tämän vuoksi tämäkin pieni tyttö sai lahjansa paperia ja korttia myöden täysin liilana, koska äitinsä on liila-villityksen pauloissa :)